Sen jälkeen, kun muutin pois kotoa 12 vuotta sitten, minulla ei ole ollut oikeaa kotia. Sellaista, jossa uskoisin asuvani pidempään kuin muutaman vuoden, ja jonka viihtyvyyden eteen viitsisin nähdä enemmän kuin viikkosiivouksen verran vaivaa. Olen asunut yhteensä kahdeksassa erilaisessa kimppakämpässä, yksiössä tai minikaksiossa, ja täällä asumme edelleen, oikeassa poikamiesboksien keskittymässä. Kotikatumme on täynnä alle neljänkymmenen neliön kopperoita ja kotejakin, mutta harvassa niistä asuu yli kahden hengen perhettä.
Opiskelija-ajat ovat jo kaukana takana, ja muutto isompaan, pitkäaikaisempaan kotiin on ollut ajankohtaista vuosia. Ajatuksena on ollut myös varautuminen siihen, että lapsitoiveemme käy toteen. Viime aikoina olemme kuitenkin päättäneet toistaiseksi luopua ajatuksesta. Mitä paremmin olemme varautuneet, sitä ahdistavammalta odottaminen ja pettyminen tuntuvat.
Opiskelijaboksissamme minun ei tarvitse vielä siirtyä lapsettomaksi perheenäidiksi vaan voin edes jollain tasolla pitää kiinni tahattomasti pitkittyvästä nuoruudestani. Ei sillä, että kaipaisin opiskelijaelämän huolettomuudesta juuri mitään, mutta mitä muutakaan minulla on.
Tietenkään kotia ei hankita vain lasten varalle, eikä ahtaaseen asuntoomme linnoittautuminen pelasta minua välitilasta, jossa tunnen tällä hetkellä eläväni. Silti juuri nyt tuntuu helpommalta herätä aamuyöllä naapurin kotibileisiin kuin kompastella lähiötalon rappukäytävässä kymmeniin lastenvaunuihin. Miksi muuttaa perheasuntoon, jossa jokainen ylimääräinen neliö muistuttaa siitä, mitä meillä ei ole? Kuten jokainen kotini tähän mennessä, tämäkin on toki väliaikaista, mutta pahoissa unissa näen meidät vanhenemassa hiljalleen, vuosi toisensa jälkeen, kahdestaan tässä samassa pienessä kaksiossa.
Minä ja mieheni asumme isossa talossa, jossa on paljon huoneita tyhjänä. Käytännössä käytämme vain puolta asunnosta aktiivisesti. Alkuun suunnittelin paljonkin lastenhuoneita ja nukkumajärjestelujä. Nyt olen alkanut sisustamaan niin kuin lapsia ei olisi koskaan tulossa.
VastaaPoistaEn vain kestä elää siinä odotustilassa - välitilassa pidempään.
Ei ole tosiaan kiva, kun se tyhjä tila on aina muistuttamasssa siitä mitä meillä ei ole.
Voimia sinulle. Toivottavasti saatte pian syyn hankkia sen isomman asunnon :)
Me hankimme isomman asunnon pari vuotta sitten sillä ajatuksella, että mahtuu perhekin sitten kasvamaan. Tätä nykyä nautimme siitä, että meillä molemmilla on oma työhuone. Ei niiden neliöiden tarvitse antaa muistuttaa siitä, mikä puuttuu. Tsemppiä teille sopivan asumismuodon etsimiseen!
VastaaPoistaPS. Blogissani on sinulle haaste.
Onhan se tietysti totta, että neliöt voi käyttää eri tavoin. Kai se on varautuminen, mikä hiukan kammottaa. Toisaalta välillä en oikein tiedä, miten pystyisi parhaiten välttämään elämän välitilassa ja elämään täysillä silloinkin, kun on toteutumattomia toiveita.
VastaaPoistaKiitos tsemppauksesta teille molemmille ja haasteesta, täytyypä alkaa miettimään sopivaa vastausta...