Olen jo jonkin aikaa miettinyt, pitäisikö lapsitoiveista kertoa muutamille läheisimmille sukulaisille. Parhaat ystävämme tietävät, ja kerron kyllä, jos joku kysyy. Ei tämä ole salaisuus. Asiaa on kuitenkin vaikea ottaa itse puheeksi, ja välillä ei vaan kestä tilanteita, joissa aihetta sivutaan.
Kestän kyllä monenlaisia tilanteita. Pidän mielelläni toisten vauvoja sylissäni, vauvat ovat ihmeellisiä! Pystyn hymyilemään toteamuksille: ”eks oo kiva, kyl teijänki kannattais.” Onnistun jopa naurahtamaan kalseasti, kun minua vilkuillaan vaivautuneesti jonkun mallimamman vaahdotessa itsekeskeisistä naisista, jotka eivät tajua tehdä lapsia riittävän aikaisin. Osaan myös olla vaitonaisena osapuolena keskustelussa, jossa kaikkien nyökytellen hyväksymä loppupäätelmä on, ettei lapsia hankita, niitä vaan tulee.
Kaikkea en kuitenkaan kestä. Olen havainnut rajani kulkevan siinä, kun ristiäissankarin onnesta seonnut isä pamauttaa kahvipöydässä parinkymmenen ihmisen edessä: ”Kyllä me pelättiin, että te ehditte ensin, kun olette olleet niin kauan naimisissakin.” Silloin joudun taittelemaan serviettini ja hiippailemaan vessaan, jossa saan salaisen itkupotkuraivari-hermoromahduksen. Sitten vaan niistän nenäni ja odottelen vessaan lukittautuneena silmien punotuksen laskemista niin kauan kuin kehtaan. Lopulta palaan muina miehinä pitopöytään ja otan vielä palan kakkua.
Aika ajattelematonta tuoreelta isältä tuollainen lausahdus. En kyllä tiedä, mitä olisin sinun sijassasi tilanteessa oikein tehnyt.
VastaaPoistaArkielämän tilanteet ja tuntemattomien arvailut kiitävät ohitse melko kivuttomasti. Helpointa on olla ihmisen kanssa, joka ei tiedä lapsettomuudesta, eikä ylipäänsä tunne asiakseen puuttua toisten lapsen"teko"asioihin, vaikka se ehkä saattaisikin olla aihe, josta tekisi mieli kysyä.
Eniten minua vihastuttaa sukulaiset, jotka tuntevat asiakseen piikitellä ja vaikka meidän kohdalla lapsettomuus taitaa olla jo monen tiedossa vähintäänkin epäilyn tasolla. Kuitenkin he viitsivät ilkeillä ja painostaa. Jopa itse lapsettomuudesta kärsineet ja ilman biologisia lapsia jääneet sukulaiset.
Luulisi edes heidän ymmärtävän hienotunteisuuden päälle?!
Jos perheen perustaminen olisi ollut meidän omasta ajoituksesta kiinni, meillä olisi jo kohta 5-vuotias lapsi, itseasiassa useampikin. Melko lyhyen suhteen jälkeen (vuosi yhdessä) päätimme jättää ehkäisyn.
Kohtalo on kuitenkin päättänyt toisin. Kohtalo päätti, että me elämme ensin kahdestaan, ehkä lopun ikäämme.
Toisaalta hyvä juttu, toisaalta... Pelko siitä, ettei se haave toteudu koskaan.. se on ... musertavaa.
Impatient Femalen "sanoin". Miksi lapsettomuus tule viimeisen voimassaolopäivän kanssa...?
Olen iloinen, että löysin sinun blogisi, tämä vaikuttaa hyvältä. Saat minusta varmasti lukijan jutuillesi :)
- Miami- ei kirjautuneena
Hauskaa, että näistä jutuista on iloa jollekin! Meidän mahdollinen jälkikasvumme olisi vielä hyvin paljon nuorempi kuin teidän, mutta silti toisinaan mielessä käväisee pelko siitä, ettei haave toteudukaan koskaan. Erityisesti silloin nuo sukulaisten ja tuttujen sivallukset aiheesta tekevät kipeää. Onneksi useimmat tosiaan eivät ota asiaa esille, kaipa lapsettomuus jossain mielessä kuitenkin on monelle ainakin jonkun läheisen kautta tuttua, joten suurin osa ihmisistä lähestyy aihetta varoen.
VastaaPoista