Hetkittäin yritän olla vahingoniloinen sädehtiville mammoille, jotka eivät osaa muusta puhua kuin lapsistaan. Toisin kuin nuo perheelliset, minä voin rauhassa mennä leffaan tai baariin ja jäädä vaikka pilkkuun asti. Mutta en kuitenkaan voi.
Hyvällä omalla tunnolla voi ottaa korkeintaan kaksi pientä viinilasillista tai tulee valtava morkkis. Kahvi aiheuttaa kummallisista kihelmöintiä munasarjojen seuduilla – ei kai vaan varhainen keskenmeno tai muu myrkytys alkiolle (jota siellä ei kuitenkaan ole). Omatunto alkaa kolkuttaa myös liian rajun urheilun seurauksena tai jos pakastimessa ei ole riittävästi sieniä. Joku supattaa olkapäälläni: et sinä taida niitä lapsia oikeasti haluta, kun et edes kotiasi hoida. Myös liikaa työntekoa on vältettävä, lapsikinhan tietää, ettei stressaantunut ihminen voi edes unelmoida lisääntyvänsä.
Mitä sitten voin tehdä? Jatkaa elämää samalla tavalla kuin aina ennenkin. Monena kuukautena olen päättänyt yrittää: tämä on välikuukausi, lomaa lapsitoiveista, ei ajatella asiaa ollenkaan. Mutta: kuinka monta tarinaa onkaan kuultu niistä, jotka tulevat raskaaksi juuri ”unohdettuaan koko asian”, ”lopetettuaan yrittämisen” tai muuten vain ihan sattumalta luomuna kuuden vuoden pungertamisen ja hedelmöityshoitojen jälkeen. Itse asiassa niin kutsutut lomakuukaudet ovatkin juuri kaikkein stressaavimpia. Odotukset ovat korkealla, koska ”nyt kun ei yritetä, varmasti tärppää.” Tämä on tätä aukotonta lapsettomuuden logiikkaa.
Löysin blogisi blogilistalta :)
VastaaPoistaAjatuksesi ovat kuin minun päästäni suoraan ja varmasti monella muulla pyörii samankaltaisia ajatuksia.
Ei yritystä "pysty lopettamaan" vaikka kuinka haluaisi. Aina se asia pyörii mielen sopukoissa...
Mielenkiinnolla jään seurailemaan tilannettasi, koska se vastaa niin omaani... :)
Hienoa, jos ajatukset ovat tuttuja! Minusta ainakin tuntuu aina niin lohdulliselta löytää muiden blogeista samanlaisia ajatuksia kuin omassa päässä vellovat jutut. Ei ainakaan ole yksin.
VastaaPoistaMinä onnistuin ensimmäistä kertaa koko aikana oikeasti unohtamaan yrittämisen viime kesänä. Se oli mahtavaa aikaa. Kesän lopulla kuitenkin sitten todellisuus iski, kun raskausuutiset ympäristöstä alkoivat saavuttaa minut. Raskausuutiset ovat aina niitä, jotka vetävät väkisinkin huomion takaisin siihen omaan tilanteeseen.
VastaaPoistaSitä haluaisi päästä kertomaan niitä iloisia uutisia myös itse.
Koskaan vaan ei pääse.
Omalla kohdalla asiaa auttoi kolmeksi kuukaudeksi pysähtynyt kierto. Ei ollut kuukautisia, jotka olisivat muistuttaneet epäonnistumisesta.
Usein kuulee syyllistämistä siitä, että yritämme liikaa. Etenkin jos kertoo uudelle ihmiselle yrityksestä, silloin kommentti yleensä on "Yritätte liikaa". - Sehän onkin ainoa selitys vuosia jatkuneelle lapsettomuudelle... Liika yritys.
Toiveen unohtaminen on vaikeaa. Voi paneutua työhön, voi lisätä harrastuksia, voi matkustaa, voi tehdä mitä vaan harhauttaakseen itseään. Tyhjyys - lapsettomuus ei kuitenkaan tarvitse sekuntia pidempää aikaa muistuakseen taas mieleen.
Tämä on omanlaisensa taistelu, josta on vain jotenkin selvittävä. Toivottavasti täysjärkisenä :)
Niinpä, tuo liikaa yrittäminen, asiasta stressaaminen tai ylipäätään sen ajattelu ovat juuri tyypillisiä selityksiä, joita ulkopuoliset AINA tarjoavat lapsettomuuden selitykseksi. "Ota vaan rennosti, kyllä se sieltä tulee, kun on sen aika" tai "älä stressaa, sähän oot muutenkin aika stressaajatyyppiä" ovat ehkä rasittavimpia kommentteja, joita voi saada. Ne paitsi suututtavat myös satuttavat syyllistävyydellään.
VastaaPoistaJos näiden ohjeistajien lupailema "sen aika" sitten joskus koittaisi, olisikohan eka kommentti: "huomaatko, nyt sä et ole enää yhtään niin stressaantunut, varmaan siks tulit raskaaksi." No, ehkä mä toisaalta sitten kestäisin typerämmätkin kommentit :-)