Kuviteltuja kohtalotovereita

Sain mieheni lupaamaan, ettei minua enää rangaista tällaisilla jouluilla niin kauan kuin meillä ei ole omia lapsia. Sukulaislapset ovat edelleen ihania, mutta matkustan mieluummin vaikkapa Kanarialle kuin kuuntelen isyyshormoneissaan pörrääviä sukulaisia ja heidän kasvatusideologioitaan useita päiviä ilman mahdollisuutta paeta. Tunnen itseni ulkopuoliseksi ja odotan kauhusta jäykkänä hentoisen kuoreni lopullisesti murentavaa kommenttia. Pelko saa minut aggressiiviseksi ja puolustuskannalle silloinkin, kun puheenaihe ei millään lailla sivua lapsia.

Katkeruus toimii kummallisella logiikalla. Kun tänään pääsin pakenemaan jouluhelvettiä alennusmyyntihelvetteihin, perässäni rekkejä selaili perhe, jonka kurittomia lapsia äiti joutui jatkuvasti ojentamaan. Kuuntelin räpätystä ärsyyntyneenä, tanssisivat nyt saatana iloisesti kotona kuusen ympärillä ja antaisivat minun olla rauhassa edes naistenvaateliikkeessä. Kääntyessäni ympäri huomasin seikan, joka sai huojennuksen aallon kulkemaan lävitseni: aivan selkeästi adoptoituja. Tunsin syvää myötätuntoa yhtäkkiä yllättävän mukavan oloista perheenäitiä kohtaan.

Samantapainen ilmiö syntyy lapsettomuuspolin odotushuoneessa. Tunnen kummallista yhteenkuuluvuutta täysin vieraiden ihmisten kanssa. En tiedä heidän tarinoistaan mitään, mutta on helpottavaa istua keskellä ihmisiä, jotka todennäköisesti kuuntelevat samanlaisia tölväyksiä ja kokevat samaa raastavaa kateutta kuin me. Kerrankin paikalla on huoneellinen ihmisiä, jotka eivät luule, että viittaan inssillä autokoulun loppukokeeseen, eivätkä tarjoa stressaamisen lopettamista lääkkeeksi lapsettomuuteen.

Ystävistäni kukaan ei kärsi lapsettomuudesta. Tutut, joiden epäilen kokevan tai kokeneen samanlaista, ovat juuri sen verran tuntemattomia, etten osaa ottaa asiaa puheeksi heidän kanssaan. Satunnaisten – kuvitteellisten ja todellisten – kohtaamisten lisäksi blogit ovat ainoa kontaktini muihin lapsettomiin. On voimauttavaa kokea, että joku muu käy läpi samanlaista ja selviytyy siitä. Se saa uskomaan, että mekin voimme selvitä. Vaikka tällä hetkellä ei tunnu siltä.