En tiedä, oliko arviossa kyse nimenomaan lastenhankinnasta rationaalisena päätöksenä, mutta ainakin puhelimessa tunteita vuodattanut kolmekymppinen nainen päivitteli asiaa juuri järkiratkaisuna.
Olen jo kauan sitten lopettanut sen pohtimisen, miksi haluan lapsia. Se ei tunnu lainkaan ajankohtaiselta, vaan lähinnä itsestään selvältä. Ehkä typerää, mutta näin se vain minulle on. Ylipäätään se, että päätös toivoa lasta olisi järkiratkaisu, tuntuu minulle kaukaiselta.
En ole tehnyt yhtään elämäni tähänastista tärkeistä päätöksistä puhtaasti järkiperustein. Tämä sisältää valintani liittyen ihmissuhteisiin, ammatinvalintaan, työpaikkoihin ja asuntoihin (kyllä, rationaalisten perusteiden ohella asunto ei voi olla koti, jos ei siinä ole ”sitä jotain”). En tarkoita, ettenkö toki olisi ajatellut näitä asioita myös järjellä, puhtaasti intuition vietäväksi heittäydyn lähinnä karkkeja valitessani.
On tietysti mahdotonta tunnistaa itse, mitä päätöksiä tekee rationaalisin, mitä irrationaalisin perustein. Kuitenkaan pelko siitä, että yöheräämiset ovat raskaita ja ettei elämä enää koskaan ole yhtä vapaata, ei painanut mielessäni hetkeäkään, kun päätimme yrittää lasta. Kyse oli tunteesta, että olemme valmiit siihen, mikä meille molemmille oli aina ollut selvää, niin tunteella kuin järjelläkin ajateltuna.
Alussa on piinaviikko menkkoja odotellen. Tällä kertaa tosin vietän sen Välimeren rannalla turkkilaista kahvia siemaillen, matkalaukku odottaa eteisessä pakattuna. Voi tätä onnea!
Minun kohdallani lapsen toivominen on kaikkea muuta kuin rationaalinen päätös. Jos yhtäänkään ajattelisin "järjellä" asiaa, niin päätyisin elämään lapsettomana loppuelämäni. Lapsen hankkimiseen en keksi oikein mitään järkisyitä..
VastaaPoistaMut tuolta tunnepuolelta ja tuolta "vaistojen ja viettien" maailmasta niitä syitä tulee sitten enemmänkin. Jostain syystä minuun on rakennettu kova tarve tulla vanhemmaksi.
Minusta tuntuu, että tähän maailmaan lapsien saaminen on silkkaa hulluutta. Maailma näyttää päivä päivältä hullummalta, täyttyy kahta kovempaa vauhtia eikä oikeasti kohta enää kestä sitä kuormitusta, mitä ylikansoitus aiheuttaa. Ja toisekseen, maailma on pulloollan lapsia ilman vanhempia... mut jostain syystä sitä ajattelee, että se oma lapsi olisi jotenkin ylivertainen.
Mut niinkuin sanottu, tämä ei ole mielestäni lainkaan järjellä perusteltava asia vaan (paitsi lyhytnäköisesti ja yksilöön kohdistuvassa "kannattavuuslaskennassa"). Järjellä ajateltuna lisääntymistä pitäisi suunnilleen säännöstellä (no okei, aika radikaalia... mut kuitenkin- ihmisiä on jo tarpeeksi...).
Näiltä asioilta minä ainakin yritän sulkea silmäni ja pysyä ajatuksessa, että "minulla on oikeus (yrittää) saada lapsia, jos haluan" ja lakata miettimästä globaaleja vaikutuksia ja jälkikasvun tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä.
Toivottavasti sinulla oli hyvä reissu ja olet palannut hyvissä voimissa ja rentoutuneena (pikku yllärin kanssa) takaisin :)
Kiitos kommentistasi ja tsemppauksestasi, olen ollut jokseenkin voimaton viime aikoina, joten täälläkin on tullut käytyä paljon vähemmän kuin yleensä, ylläriä ei siis tullut :-( No, nyt taas uudella energialla eteenpäin, voimia sinullekin!
VastaaPoista