keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kuinka vietätte hääpäiväänne?

Lapsettomuus ei tunnu enää niin pahalta. Tiedän, että tuska voi vielä palata, ehkä entistä pahempana, mutta jo pidemmän aikaa minusta on tuntunut, että olen käsitellyt ja siirtänyt syrjään jonkun palasen surusta. En ole luopunut toivosta, mutta on alkanut tuntua, että voin löytää keinot selvitä lapsettomuudesta, vaikka se olisi lopullista.

Olen ehkä itse päässyt vaikeimman yli, mutta mieheni tuntuu vasta aloittelevan asian käsittelemistä. Näen sen kaikesta. Hänen tavastaan katsoa vieraita lapsia. Siitä, minkälaisin sanoin hän puhuu hoidoistamme vanhemmilleen. Kuinka hän valvoo koko yön kylässä olevan sukulaislapsen vieressä. Voi toki myös olla, että vain näen asiat ympärilläni selvemmin nyt, kun itsesääli ei sumenna näkökykyäni.

Mieheni ahdistuksen edessä olen täysin avuton. Yritän ja haluan olla hänen tukenaan, mutta pelkään, etten tiedä, miten ja milloin minua tarvitaan. Pelkään, ettei hän uskalla purkaa minulle kokemaansa surua, nyt kun minä olen viimein päässyt jaloilleni.

Tietysti on yksinkertaisesti raastavaa aistia, että toinen kärsii, mutta pelkoni on myös itsekästä. Nyt meillä menee hyvin ja jaamme kaiken. Kuitenkin pelkään, että jään lopulta yksin. Pelkään, että jonain päivänä mieheni haluaa enemmän lasta kuin lasta minun kanssani. Että lapsitoive ylittää tärkeydessään meidät.

Eilisessä punktiossa tyhjennettiin 24 rakkulaa, joista neljässätoista oli solu. Huomenna kuullaan tuomio ja tehdään toivottavasti tuoresiirto. Tänään vietän sairaslomapäivää kuunnellen Wagnerin Tannhäuserin alkusoittoa. Se oli häämarssimme tasan kolme vuotta sitten.

2 kommenttia:

  1. Tiedätkö, minä pelkään myös tässä kaikessa ehkä kaikkein eniten sitä, että jossain vaiheessa Mies haluaa enemmän lasta kuin lasta minun kanssani. Eli ei riitä, että itse olen sinut asian kanssa.

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Vaikka olen miettinyt asiaa tietysti aiemminkin, erityisesti viime aikoina tämä asia on saanut ajatuksissani tilaa paljon enemmän. Omaa suruaan ja selviytymistään voi ainakin jollain tasolla käsitellä ja viedä eteenpäin tai ainakin paremmin sietää, mutta toisen surun edessä on aika voimaton.

    VastaaPoista