Edellinen kriisi elämässäni oli kun tapasin nykyisen
mieheni ja erosin aiemmasta avopuolisostani kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen.
Tuo on edelleen sumea ajanjakso päässäni, pinnalla olivat niin ristiriitaiset
tunteet – toisaalta rakastuminen ja ensiaskeleet uudessa suhteessa, toisaalta
eroamisen piina. Minulle tuossa erossa pahinta oli ehkä se, että jouduin
hyväksymään itseni petturina ja jättäjänä, joka satuttaa läheistä ihmistään, ja
vieläpä moraalittomasti hyppää heti uuteen suhteeseen. Yritin sulkea silmäni ja
korvani noilta tunteilta, ja puskin verenmaksu suussa eteenpäin. Kävin kuitenkin
syyllisyyden tunteita läpi vuosia.
Lapsettomuuskriisissä olen halunnut antaa suremiselle ja
pettymyksille niiden tarvitseman ajan. Enkä tarkoita vain sitä, että antaisin
ajan kulua ja tuntemusten laimentua sen myötä, vaan ihan oikeasti kalenterin
tyhjentämistä toisinaan vain vatvoakseni asiaa kaikessa rauhassa. Tietenkään ei
ole hyvä sulkeutua muusta maailmasta ja jäädä kahdeksi vuodeksi kotiin (tai
nettiin) rypemään itsesäälissä, mutta liian usein surevia ihmisiä hoputetaan
täyttämään mielensä jollain muulla, unohtamaan ja jatkamaan elämäänsä. Omalla
kohdallani toimii paremmin se, että suren suruni silloin, kun siltä tuntuu, ja
toisinaan ihan tarkoituksella varaan illan tai kaksi vain näille ajatuksille.
Sitten mieleen mahtuu muita ajatuksia muina päivinä.
Surun aika ei kuitenkaan ole juuri nyt. Viime torstaina
siirrettiin ainokainen alkiomme, pakkaseen meillä ei jäänyt mitään. Kuin
yhteisestä sopimuksesta olemme kuitenkin mieheni kanssa molemmat täynnä toivoa.
Ensi maanantaina on lääkärin määräämä testipäivä (eikö ole aika aikainen, 11.
päivä siirrosta ja 14. punktiosta?). Minulla alkaa loma ja peruin alkuviikolle
suunnittelemani kurssin. Mikä tahansa tulos onkin, haluan ottaa uutisen vastaan
kaikessa rauhassa.
Toivon kovasti, että teille tulee onnistuminen.
VastaaPoistaTäälläkin jännätään, toivottavasti onnistaa... :)
VastaaPoistaVoi kuinka toivonkaan että se ainokainen kiinnittyy ja kaikki sujuu hyvin!
VastaaPoistaVOi kunpa se yksi nyt tarraisi kiinni :).
VastaaPoistaKurjaa ettei pakkaseen jäänyt mitään.
Kiitos, että olette hengessä mukana! Aika jännityksellä ja pelolla täällä maanantaita odotellaan...
VastaaPoista