keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Oikeutettu katkeruus

Sain maanantaina negatiivisen testituloksen. Itkettyämme asiaa yhdessä aamupäivän ajan, se ei tuntunut oikein miltään, yhtä tyhjältä ja mitäänsanomattomalta kuin testinäyttöön ilmestynyt tyly teksti.

Tänään esiin tuli ensimmäinen voimakas tunne. Se oli katkeruus. Kaupungin täyttäneiden lapsiperheiden seassa pari tuntia pyörittyäni kuuntelin linja-autossa vartin harvinaisen rumalla sirkkeliäänellä kitissyttä pikkulasta. ”Olipas ärsyttävä kakara, tuollaiset toimivat kävelevinä ehkäisymuistutuksina”, kuulin hölisevämme ystävieni kanssa bussista ulos astuttuamme.

Joskus päästän suustani tahallani tuollaisia lausahduksia. Haluan ottaa itselleni oikeuden asettua tämän tilanteen ulkopuolelle: vihata lapsia, niiden vanhempia ja kaikkea räkää, paskaa ja ininää, mitä niihin liittyy.

Olen kuullut erään suomalaisessa yliopistomaailmassa merkittävällä pallilla istuvan naisen lausuneen puolijulkisesti, ettei nainen, jolla on lapsia, voi menestyä akateemisessa tutkimustyössä. Väite on tietysti mieletön. Se voi toki olla esimerkki kyseisellä alalla kukoistavasta oman työn ja saavutusten glorifioinnista tai vaihtoehtoisesti Suomessakin huolestuttavalla tavalla esiin pulpahtelevasta uuskonservatiivisesta perhekäsityksestä, jota tosin tässä tapauksessa pitäisin jokseenkin yllättävänä.

Minusta on alkanut tuntua yhä todennäköisemmältä, että tämän kaltaisia idioottimaisuuksia päästävät suustaan lapsettomuudestaan katkeroituneet ihmiset. Jollain säälinsekaisella tavalla olen alkanut nähdä siinä jotain ymmärrettävää, oikeutettua.

Nyt jatkamme hiljaa eteenpäin. Voin vain odottaa, että pääsisin tästä kuluttavasta ja turhauttavasta katkeruuden aallosta. Se on viimeinen tunne, jota toivoisin itselleni tai kenellekään muulle. Kunpa se muuttuisi – vaikka sitten suruksi.

5 kommenttia:

  1. Kyllä se muuttuu, trust me :)

    Vihan tunteet ja katkeruus ovat olennainen osa lapsettomuuskriisin prosessointia. Ja nämä kriisin vaiheiden pituudet ovat eri ihmisillä eri pituisia, jotkut jopa jumahtavat johonkin vaiheeseen loppuiäkseen ja esim. katkeroituvat/masentuvat. Niiden tunteiden voi antaa tulla ja mennä, tai sitten niitä voi yrittää prosessoida jotenkin mielessään. Mutta yritä olla tuntematta niistä huonoa omaatuntoa. Ne kuuluu asiaan ja lieventyvät kyllä pikkuhiljaa.

    Pahoittelut negasta. Tiedän niin tuon tyhjän olon. Sen kun ensijärkytyksen jälkeen ei mikään tunnu oikeastaan yhtään miltään.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, luin sun kesän tapahtumia vasta näin jälkikäteen. Olen todella pahoillani, että tässä IVF:ssä kävi miten kävi.

    Katkeruuden tunteet kuulostavat normaalilta. Itselläni alkoi pukkamaan katkeruutta pintaan juuri viime keväänä, myös epäonnistuneen IVF:n jälkeen. Tavallaan, kun "kaikki on laitettu peliin" eikä sekään tuota tulosta. Onneksi nämä tunteet tuntuvat jääneen nyt taka-alalle ja pulpahtavat pintaan vain hetkittäin.

    Olet luultavasti oikeassa noiden idioottimaisten lausahduksien suhteen. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse jäädä jumiin katkeruuteen, vaan päästään lapsettomuusprosessissa eteenpäin. Mutta, päivä kerrallaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Seurailen blogiasi ja perustin tänään lapsettomuusaiheisen blogin. Olen tänään yrittänyt haalia sinne lukijoita. Tervetuloa seuraamaan, jos aikaa ja mielenkiintoa riittää.

    Ps. tätä kommenttia ei tarvitse julkaista. Pääasia, että viestini tavoittaa sinut:)

    http://lastenhuonetyhjillaan.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  4. Minä uskon tietäväni miltä sinusta tuntuu. Kärsin itse eniten siitä katkeruudesta.
    Meillä lapsettomuutta oli takana yli 6 vuotta ennen kuin lopultakin viimeiseksi aiottu hoito yhtäkkiä, vastoin kaikkia odotuksia, antoikin tuloksen. Kolme tyystin epäonnistunutta hoitoa ilman yhtään hedelmöittyneitä alkioita vetivät mielen pahasti maahan.

    Tein surutyötä vuosia ja lopultakin olin valmis päästämään irti. Sitten kaikki menikin toisin.

    Minusta tärkeintä on pitää prosessi käynnissä. Siis se prosessi siellä omassa päässä. Minä kävin lapsettomuutta läpi hyvin paljon blogissani ja ystävien kanssa. Lopulta kaikkien kärsimysten jälkeen aurinko alkoi sittenkin paistaa risukasaan. Oli käsittämätön tunne ymmärtää kuinka hyvä se elämä voikaan olla ilman biologisia lapsia.

    Jos haluat lukea ajatuksiani surutyöstä ja elämästä hoitojen kanssa ja muutenkin ajatuksista pitkän lapsettomuuden jälkeen, ne löytyvät
    silmunblogi.blogspot.fi

    Minä toivon sydämestäni, että teillä vielä hoito onnistuu. Minä olen taipuvainen uskomaan, että lääkärit lopulta löytävät sen oikean cocktailin, joka tehoaa.
    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille teille kommenteistanne ja tsemppauksestanne, ne lämmittävät, vaikkei minulla ole viime viikkoina ollut energiaa tänne paljon kirjoitellakaan. Kyllä IVF-hoitoon liittyvät odotukset ja pettymykset tosiaan tuntuvat aika eriltä kuin aiemmat pettymykset, kuten sitä vähän osasi odottaakin.

    No, eteenpäin mennään. Ja onnea Silmulle, syksyllä tosiaan jatkuu sopivan cocktailin etsintä :-)

    VastaaPoista