lauantai 24. marraskuuta 2012

Kiitollisuus

Viime tiistaina sain puhelinsoiton, joka muutti kaiken. Verestä otettu raskaustesti oli positiivinen. En ollut lainkaan varautunut tähän. Eipä kai raskauden pitäisi tokan IVF:n jälkeen täysin puun takaa tulla, mutta kyllä se vain tuli. Yli 35 yrityskiertoa, joista kolme inseminaatiota ja kaksi koeputkihedelmöityshoitoa, odottaen ja rukoillen tätä uutista, mutta silti olin täysin äimänä.

Olin suunnitellut sata kertaa, kuinka kerron miehelleni, että olen raskaana. Hah, en edes muista, mitä hänelle puhelimessa sanoin. Näiden kahden puhelun jälkeen istuin sohvalla ja itkin. Helpotus, kiitollisuus ja riemu ryöppysivät ulos hengästyttävänä tulvana. Myöhemmin jouduin tarkastamaan puhelimesta, oliko klinikalta todella soitettu.

Tietenkään en osaa vielä antautua nauttimaan onnestamme. Mies sen sijaan osaa: hän on yhtä hymyä ja kertoo raskaudesta kaikille (apua!). Totta kai minäkin välillä itken, nauran ja pompin (sellaisia pehmeitä, vähän hidastettuja pomppuja) ilosta. Hetkittäin hehkun onnea ja annan raitiovaunussa paikan itseni ikäiselle tytölle kommentoiden ”sun on varmasti mukavampi lukea istuallaan” (herättää muuten yleistä kummastusta). Luon tietokoneelle tiedoston otsikolla ”nimet”, johon uskaltaudun listaamaan kaikkia ihania vuosien varrella kertyneitä nimikokelaita.

Suureksi osaksi olen kuitenkin jäykkänä kauhusta. Tunnustelen rintojani. Aristavathan ne vielä? Jokainen vessassa käynti on kauhua. Pelkään kaikkea irrationaalista – en uskalla harrastaa seksiä ja ennen jokaista suupalaa mietin, voiko tätä syödä. Jos ei kahvia eikä teetä, niin entä kaakao?

On liikuttavaa, kuinka vuolaasti asiasta tietävät läheisimmät ystäväni iloitsevat puolestamme, mutta minua lähinnä hävettää puhua raskaudesta. Tuntuu kuin jäisi kiinni vihkisormuksen käytöstä ennen hääpäivää. Se tuottaa varmaan huonoa onneakin.

Tuijotan kalenteria ja päivää, jolloin kymmenen viikkoa on täynnä. Eikö silloin pitäisi voida jo hiukan huokaista. Mutta siihen on ikuisuus. Edes varhaisultra, mutta siihenkin on vielä 18 päivää. Etsin sormet täristen netistä tilastoja siitä, kuinka todennäköisiä keskenmeno, tuulimuna- tai kohdunulkopuolinen raskaus meidän tapauksessamme ovat. Lopulta takerrun neuvolan ajanvarauksen rouvan rutiininomaisesti lausahtamaan onnitteluun kuin lupaukseen: ehkä hän oikeasti uskoo, että kaikki menee hyvin.

Nyt istun yksin mökillä pikkuhiljaa sammuvan takkatulen ääressä ja olen onnellinen. Olemme lähempänä unelmaa kuin koskaan aikaisemmin. Tällä hetkellä meitä on ainakin jonkun mittapuun mukaan kolme. Olen täynnä kiitollisuutta. Jumala tai mikä liet, anna tämän onnistua.

13 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Kovasti onnea matkaan!

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut ja oikein paljon onnea matkaan (kaikki tulee varmasti menemään hyvin!) :-)

    VastaaPoista
  3. Onnea onnea!!! Ja kovasti tarrasukkia! T: kahden IVF lapsen äiti

    VastaaPoista
  4. Voi onnea! Mietteesi kuulostavat niin tutulle. Minäkin googletin ja luin ensin kemiallisesta raskaudesta, sitten tuulimunasta, sitten varhaisista keskenmenoista ja nyt viimeisimpänä törmäilen jatkuvasti kohtukuolemaa ja vastasyntyneiden kuolemaa koskeviin juttuihin. Koska pelkään myös listeriaa, mainitsin tästä sairaalassa ultrassa, johon kätilö sanoi "sinusta tulee hyvä äiti, tuosta se huolehtiminen alkaa". Se tuntui mukavalle ja rauhoittavalle. Kaikki voi mennä ihan hyvin. Se on jopa todennäköistä ;)

    VastaaPoista
  5. Onnea aivan ihanasta uutisesta! Sait maailman parhaan joululahjan <3
    Ne huolet ei kyllä varmaaankaan häviä mihinkään koko raskauden aikana. Ne vaan hieman muuttuu. Hetken aina ultran jälkeen on huoleton olo, mutta jo näin puolivälin ylittäneenäkin sitä pelkää pahinta ja tunnustelee vauvan liikkeitä koko ajan. Täytyy vaan uskaltaa nauttia joka hetkestä ja olla onnellinen :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille kaikille onnitteluista! Täällä edelleen tasapainoillaan onnen ja pelon välillä. Pitäisi tosiaan uskaltautua luottamöaan todennnäköisyyksiin, tällä kertaahan ne ovat meidän puolellamme.

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavaa kuulla, vaikka oma polku on vasta alkutaipaleella ( 8kk)!! Onnea onnea : )

    VastaaPoista
  8. Onpa ihanaa. :) Huiman paljon onnea matkaan!
    Uusia kuulumisia odotellen!

    VastaaPoista
  9. Siis täh, nyt vasta huomasin tämän... ONNEA IHAN MIELETTÖMÄSTI!!! Oon niin onnellinen puolestanne :) Ja täällä on ollut matkan varrella ihan samat mietteet, ja hyvin kaikki sitten meni <3
    Oi onnea, teistä tulee perhe <3 Hurjasti onnea!

    VastaaPoista
  10. Hei. Kuinka siellä voidaan? Täällä kovasti odotellaan jotain uutisia teidän perheestä :)
    Riia

    VastaaPoista
  11. Hei, täällä myös toivotaan uutisia voinnistasi ja elämän kuulumisista : )

    VastaaPoista